ELMU ry käynnistää kehittämishankkeen: tavoitteena nykyaikainen ELMU
Elävän musiikin yhdistys ELMU ry on käynnistänyt vuoden alusta Helsingin kaupungin kulttuuriavustuksen tukemana kehittämishankkeen, mikä tähtää ELMU:n toiminnan uudistamiseen, päivittämiseen ja aktivointiin.
ELMU Rebootiksi nimetyn hankkeen tavoitteena on kartoittaa Helsingin ja pääkaupunkiseudun elävän musiikin tilannekuvaa, aktivoida paikallisesti alan sisäistä vuoropuhelua sekä luoda ELMU:lle päivitetty toiminnan malli ja uusia aktiviteetteja. ELMU haluaa tulevaisuudessakin tukea saavutettavaa, monimuotoista, kestävällä pohjalla kasvavaa ja kaikenikäisiä palvelevaa elävän musiikin kulttuuria. Hankkeella pyritään selvittämään, miten tämä tehdään.
Isossa kuvassa hankkeen tehtävänä on kysyä, mitä Helsingin ja pääkaupunkiseudun elävän musiikin kenttä tarvitsee tänä päivänä ja kuinka ELMU voi vastata tähän tarpeeseen. Vastauksia haetaan yhdessä artistien, tapahtumajärjestäjien, keikkapaikkojen, alan toimijoiden ja elävän musiikin yleisöjen kanssa.
Kehittämishankkeen koordinaattoriksi on palkattu taiteen maisteri, tuottaja Salla Vallius. Vallius on pitkäaikainen Elmu-aktiivi ja toimi konsertti- ja monitoimitalo Nosturilla vastaavana tuottajana. Lisäksi hän on työskennellyt muun muassa edunvalvontajärjestö LiveFIN ry:n toiminnanjohtajana sekä Helsingin kaupungin yöluotsin tehtävissä. Tällä hetkellä Vallius työskentelee Espoon kaupungilla tuotantosuunnittelijana. Elmun kehittämiskoordinaattorin tehtävä on osa-aikainen.
— On haaveideni täyttymys, että saan olla visioimassa ja rakentamassa Elmulle tulevaisuutta. Kypsän 50-vuoden ikään pääsevän yhdistyksen on hyvä tarkastella toimintaansa kriittisesti ja kartoittaa nykypäivän toimintaympäristöä. On tärkeää pysähtyä kysymään, mihin meitä tarvitaan ja kuinka voimme tukea Helsingin elävän musiikin maaperää tänä päivänä. Olennaista uudistumisessa on rohkeus luopua toimimattomista malleista ja kokeilla tuoreita aloitteita uusien sukupolvien kanssa. Merkittävää on myös tila-kysymyksen ratkaiseminen. Uskon ELMU:n olevan valmis nahkansa luomiseen ja uuteen aikakauteen, kertoo Vallius innostuneena.
Hankkeella haetaan ratkaisua myös tapahtuma- ja toimitilan puutteeseen. Tämän vuoden alussa tuli kuluneeksi kuusi vuotta konserttitalo Nosturin purkamisesta. Siitä asti ELMU on ollut ilman omia tapahtumatiloja. Uusia tiloja on etsitty aktiivisesti ja toistaiseksi tuloksetta, mutta tavoitteena on, että toimintaa saataisiin pian käynnistettyä uusissa tiloissa pian edes väliaikaisesti.
— Vaikka Elmun toimintaa tarkastellaan hankkeen myötä kokonaisuutena uudelleen, on uuden tapahtuma- ja toimitilan löytyminen meille edelleen ajankohtainen ja se tärkein asia. Neuvottelemme Helsingin kaupungin kanssa mahdollisista tiloista aktiivisesti ja katsomme avoimesti myös muita vaihtoehtoja. Toiminta tulisi saada käynnistettyä pian uudelleen pitkähkön tauon jälkeen, kertoo Elmun hallituksen puheenjohtaja Tuomas Finne.
ELMU Reboot -hanke
Salla Vallius
Kehittämiskoordinaattori
+358 40 7174665
salla.vallius@gmail.com
Elmun tilahankkeet
Tuomas Finne
Hallituksen puheenjohtaja
+358 50 3740315
tuomas.finne@gmail.com