Escape the Faten Euroopan-kiertue Helsinkiin
31.10.2018 - 14:59

Escape the Faten Euroopan-kiertue Helsinkiin

This War Is Yours -albumin 10-vuotisjuhlakiertue rantautuu
Nosturiin 5. helmikuuta

Escape the Fate juhlistaa This War Is Yours -albumia ja samalla vokalisti Craig Mabbittin 10-vuotista taivalta yhtyeessä tekemällä alkuvuodesta kattavan, 23 keikkaa sisältävän kiertueen Euroopassa. 

"This War Is Ours -juhlakiertueen osuus Australiassa oli niin menestyksekäs, että olemme innoissamme tuomassa kiertuetta Iso-Britanniaan ja Eurooppaan. Emme malttaisi odottaa sitä, että pian juhlitaan yhdessä", Craig Mabbitt ilakoi jo etukäteen.

Escape the Fate julkaisi aiemmin tänä vuonna kuudennen albuminsa I Am Human, jonka tuotti Grammyissakin kunnostautunut tuottaja Howard Benson. Bensonin jälkeä on kuultu aiemmin muun muassa My Chemical Romancen ja Adam Lambertin tuotannossa.

"Ikäännymme, ja musiikin pitäisi myös muuttua kanssamme. Samalla olemme löytäneet sen oleellisen, mitä me olemme. Tunsin oloni 17-vuotiaaksi jälleen. Into päästä julkaisemaan oli sama kuin silloin, kun liityin bändiin", Craig kuvailee uuden albumin prosessia. 

Tsekkaa uusi I Am Human -video!

Liput koko kiertueelle tulevat myyntiin perjantaina 2. marraskuuta kello 9.00 täällä.
Liput palvelumaksuineen alkaen 26 euroa.
Virallinen lipunmyyjä: Ticketmaster
Tapahtuman sivu Facebookissa.
 

 
Kiertuepäivät ovat:
 
The January 24, 2019 – Bristol, UK – Thekla
Fri January 25, 2019 – Manchester, UK – Gorilla
Sat January 26, 2019 – Nottingham, UK – Rock City
Sun January 27, 2019 – Dublin, Ireland – Voodoo Lounge
Mon January 28, 2019 – Belfast, N. Ireland – Limelight 2
Tue January 29, 2019 – Glasgow, Scotland – Garage/Galvanizers
Thurs January 31, 2019 – Antwerp, Belgium – Zappa
Fri February 1, 2019 – Cologne, Germany – Kantine
Sat February 2, 2019 – Copenhagen, Denmark – Pumpehuset
Sun February 3, 2019 – Stockholm, Sweden – Fryshuset 
Tue February 5, 2019 – Helsinki, Finland – Nosturi
The February 7, 2019 – Oslo, Norway – Parkteatreret
Fri February 8, 2019 – Goteborg, Sweden – Sticky Fingers
Sat February 9, 2019 – Hamburg, Germany          – Grunspan
Sun February 10, 2019– Berlin, Germany – Bi Nuu/Colombia Theater
Mon February 11, 2019 – Munich, Germany – Backstage Halle/Werk
Tue February 12, 2019 – Prague, Czech Rep. – Futurum
Thu February 14, 2019 – Vienna, Austria – Szene
Fri February 15, 2019 – Milan, Italy – Live Club
Sat February 16, 2019 – Zug, Switzerland – Gal Vanik
Mon February 18, 2019 – Paris, France – Le Trbendo/Le Machine
Tue February 19, 2019 – Eidenhoven, Holland – Dynamo
Wed February 20, 2019 – London, England – Electric Ballroom
 

INFO

ETEISPALVELUMAKSU 3,00€
(Pssst! Ei peritä ELMU ry:n jäseniltä)

 

LIPUT ENNAKKOON:

LÖYDÄ MEIDÄT:

        

SEURAA NOSTURIA

TILAA UUTISKIRJE

INFOA

INFO

ETEISPALVELUMAKSU 3,00€
(Pssst! Ei peritä ELMU ry:n jäseniltä)

 

LIPUT ENNAKKOON:

LÖYDÄ MEIDÄT:

        

TILAA UUTISKIRJE

SEURAA NOSTURIA