Tulevia keikkoja

Tulevia matkoja

Roskilde Festival liput ja matkat myynnissä 1.12. lähtien

APULANTA TEKEE PALUUN!

La 2.4.2011 ovet 21:00, 15€ (-S-/K18)
APULANTA
- Liput ovat myynnissä!

APULANTA PALAA KANSAN KESKUUTEEN
Marraskuun 2009 loppu oli Apulannalle hurja. Yhtye veti kolmena päivänä peräkkäin Helsingin Tavastia-klubin täyteen. Keikat olivat kiertueen ja samalla vuoden viimeiset. Huhuttiin, että bändi laittaa kokonaan pillit pussiin.

- Vitsailin lavalla, että meitä ette muuten näe enää, yhtyeen keulakuva Toni Wirtanen muistelee. Jotkut sitten ottivat sen tosissaan.

Yli vuoden mittaiseksi venyvä keikkatauko on käytetty dynaamisesti hyväksi. On perustettu levy-yhtiö nimeltä Päijät-Hämeen Sorto&Riisto, sainattu siihen Kaija Koo, rakennettu Heinolaan huikea arkkitehtuurin taidonnäyte jne. Koko tämän ajan uusia keikkoja ovat odottaneet niin fanit kuin itse bändikin.

Odotus on nyt palkittu, sillä ensi vuonna 20-vuotista uraansa juhlistava Apulanta palaa keikkalavoille huikealla kevätkiertueella, joka starttaa ensi vuoden maaliskuussa.

- Vaikka keikkojen alkuun onkin vielä jokunen kuukausi, en tosiaankaan enää malttaisi odottaa tien päälle lähtemistä, tunnelmoi yhtyeen rumpali Sipe Santapukki.

Tänään julkistettu keikkalista ja lisätiedot löytyvät Apulannan kotisivuilta: www.apulanta.fi

Uusi materiaalikin taitaa olla jo matkalla, sillä tauko on tehnyt tehtävänsä myös Wirtaselle.

- Tämä ilmassa tuoksuva syksy on herättänyt vahvat biisifiilikset ja nyt olisi hirveä polte tehdä uutta musaa. Muutenkin tauon myötä on tullut kovat kicksit meidän bändiä kohtaan.

www.apulanta.fi
www.apulantashop.fi