UUSIA VARMISTUKSIA!!
- THROES OF DAWN & GHOST BRIGADE KIMPPA
- LAPKO SYYSKUUSSA
- WATAIN SYYSKUUSSA
- MISFITS TUO 2 BÄNDIÄ MUKANAAN!
- COSMOBILE LÄMPPÄÄ DISCO ENSEMBLEÄ ELOKUUSSA
La 4.9. ovet 21:00, 10€ (-S-/K18)
THROES OF DAWN
GHOST BRIGADE
GHOST BRIGADE
Ghost Brigaden kakkosalbumi "Isolation Songs" ilmestyi lähestulkoon vuosi
sitten ja on tämän ajan sisällä saanut osakseen ylistystä niin yleisöltä
kuin kriitikoiltakin. Eikä suotta, sillä levyä voi hyvällä omallatunnolla
kehua yhdeksi kotimaisen tunnelmallisen runttauksen kärkiteoksista. Bändin
huikea keikkavuosi huipentuu eteläisen Suomen osalta syyskuussa Nosturin
lavalle, jonka jälkeen alkaa valmistautuminen marraskuiseen Euroopan
kiertueeseen yhdessä Amorphiksen ja israelilaisen Orphaned Landin kanssa.
THROES OF DAWN
Paluun melankolisen metallin eturintamaan tehnyt Throes of Dawn muistetaan
usein pakkasenkatkuisesta menneisyydestään. Uuden "The Great Fleet of
Echoes" -albuminsa myötä bändi on tarttunut raskaan musiikin
kokeellisempaan siipeen, tuoden ilmaisussaan esille mustemman tulkinnan
lisäksi myös progressiivisempia sävyjä. Tämä raja-aitoja kaihtamaton yhtye
on kuitenkin parhaimmillaan lavalla elävän yleisön edessä, tarjoten
annoksen usvaista kaihoa.
Pe 10.9. ovet 21:00, 12€ (-S-/K18)
LAPKO
A New Bohemia!! Onko vähän pirun hieno levy, vai mitä. Lapko on nyt parhaimmillaan, soundit kohdillaan, bändi näyttää hyvältä ja uudet biisit parhaita ikinä! Tsekkaa heti jos olet jotain syystä missannut:
www.myspace.com/lapko
Mitäköhän tästä videosta on odotettavissa?!? http://vimeo.com/11073412
La 11.9. ovet 21:00, 20€ (-S-/K18)
WATAIN (SWE)
REPUGNANT (SWE)
Watain aloittaa massiivisen Euroopan "Reaping Death Tourin" kiertueensa syyskuussa Skandinaviasta. Kiistatta tämän hetken vahvimpiin black metal bändeihin lukeutuva orkesteri julkaisi kesäkuussa pystyyn kehutun "Lawless Darkness" albumin ja festarikeikkojensa jälkeen lähtee sylkemään varsinaiselle omalle kiertueelleen vastenmielisyyttä, pahuutta ja pimeyttä.
Lämppärinä rundilla nähdään niin ikään Ruotsista saapuva Repugnant.
Liput ennakkoon 20€, ovelta 25€.
MISFITS:
Misfits ottaa mukaan kiertuelleen aika coolit lämppärit: HAT TRICKERSin Japanista sekä SIR RAGin Irlanti/Ruotsi -akselilta. Kannattaa tutustua bändeihin:
www.myspace.com/ultrapunkdroogs
www.myspace.com/sirregband
La 28.8. ovet 21:00, 15€ (-S-/K18)
DISCO ENSEMBLE
COSMOBILE
Iltaan kuin nyrkki silmään istuva Cosmobile-trio lämppää lauteet Discoille!!












