Ravintola Alakerta
Nosturin entisen Ravintola Nousun tiloihin avattiin uusi lounasravintola ja keikkaklubi Alakerta.
Alakerta täydentää mukavasti Nosturin ravintola- ja livetarjontaa – kokonaan remontoituun ravintolaan on rakennettu oma lava ja kiinteä PA-laitteisto. Alakerta tulee olemaan avoinna myös iltaisin ja Nosturin yläkerran keikkojen aikana pilkkuun asti. Omaa ohjelmistoa tulee syksyn aikana olemaan muutamana iltana viikossa.
Omien ohjelmistojen ja yläkerran keikkojen mahdollinen päällekäisyys saattaa aiheuttaa aukioloaikoihin ja talon sisällä kulkuun poikkeuksia, mutta Alakerta pyrkii nimenomaan tarjoamaan Nosturiin tulevalle keikkayleisölle ja talossa treenaaville bändeille olohuoneen, jossa voi lounastaa ja hengähtää päivisin ja viihtyä myös iltaisin virkistävien juomien ja musiikin äärellä, mukavassa seurassa ja miljöössä. Alakerran merellinen, tilava terassi on auki niin myöhäiseen syksyyn kuin säät sallivat. Lounastarjoilu alkaa pyöriä arkisin klo 10.30-14.30 elokuun puolivälistä alkaen.
Ravintola Alakerran idean takaa löytyy tuttu hahmo Bar Loosesta ja Ravintola Bellystä, joiden perustaja Timo Koutala aloittanut kesäkuussa koko Nosturin ravintoloitsijana. Alakerran uusi ravintolapäällikko Ailu Immonen on myös tuttu mies Bar Loosen tiskin takaa. Alakerran ohjelmiston buukkaa Milla Palovaara, joka huolehtii myös edelleen Bar Loosen ja Ravintola Bellyn livetarjonnasta.
Ravintola Alakerran väki ja Nosturin Elmun henkilökunta tekevät jatkossa tiivistä yhteistyötä ja toivottavat kaikki vanhat ja uudet asiakkaat tervetulleeksi entistä mukavampaan ja monipuolisempaan musiikkitaloon!
Tsekkaa Alakerran tulevat ohjelmat:

Lisätiedot:
Milla Palovaara
Ohjelmavastaava
+358 40 596 7973
milla@alakerta.fi
milla@barloose.com
Ailu Immonen
Ravintolapäällikkö
ailu@alakerta.fi
Ravintola Alakerta
Telakkakatu 8, 00150 Helsinki
Lounas arkisin 10.30-14.30
tsto p. +358 044 5113016
keittiö p. +358 044 5113017
ravintola@alakerta.fi
ailu@alakerta.fi
www.alakerta.fi
Alakertaa voit varata myös yksityistilaisuuksiin - pikkujouluihin, synttäreiden viettoon, levynjulkkareihin jne.
Ota yhteyttä!
Lisätiedot:
Timo Koutala
mob.+358 50 5316820
timo.koutala@cmbravintolat.fi











