Elävän musiikin yhdistys ELMU ry

Musiikkikulttuurin ja nuorison hyvinvoinnin edistäminen on ELMU:n toiminnan kulmakiviä. Musiikkialan kehitys Suomessa on edennyt siihen vaiheeseen, jossa Elmun kaltaiselle epäkaupalliselle yhteisölle luonteva osa on riippumaton kansainvälisten yhteyksien luonti, musiikkikulttuurin esilletuonti, alan tiedottaminen ja nuorison tarpeiden parempi tyydyttäminen. ELMU:n tehtävä on palvella koko nuorta väestönosaa tarjoamalla sille vaihtoehtoisia tapoja lähestyä kulttuuria ja sosiaalisuutta. Yhdistys järjestää nuorten tekijöidensä voimin tapahtumia, konsertteja, diskoja, teknoraveja, teatteria, taidenäyttelyitä ja kiinnittää huomiota juuri niihin osa-alueisiin, joita ei ole vielä kyetty läpikaupallistamaan.
Elmun päämaja, monitoimitalo Nosturi, tarjoaa bileitä niin erityiskohderyhmille kuin laajemmalle yleisölle. Talossa majaansa pitävät muut toimintakeskittymät ovat ensiarvoisen tärkeitä yhteisön palveluiden kannalta. Nosturissa tapahtuu, olipa kyse sitten treenikämpistä, työpajoista, akustisen klubikeikan järjestämisestä, nuoren kuvataiteilijan ensinäyttelystä, tanssi- tai teatteriesityksestä, 300 hengen konferenssista, levynjulkistamistilaisuudesta, lastenjuhlista, pienistä messuista, diskoista, teknoaamuraveista tai 900 hlön rockvellontakonsertista. Elmu -matkat tarjoaa festari- ja konserttimatkoja reilusti yli 20 vuoden kokemuksella. ELMU tarjoaa monimuotoista vaihtoehto-, ala-, vähemmistö-, main stream- ja underground-kulttuuria. Elmu ja Nosturi näkyvät ja vaikuttavat Helsingin musiikki-, nuoriso- ja kulttuurityössä. Elmu taistelee etulinjan etummaisessa poterossa hyvän meiningin puolesta.
Historia
Elävän musiikin yhdistys ELMU ry perustettiin vuonna 1978 pelastamaan helsinkiläinen musiikkielämä. Yhdistys keskittyi järjestämään yhtyeille harjoitus- ja esiintymistiloja, joita ei tuolloin kaupungissa ollut kumpiakaan. Muutamassa viikossa ELMUlla oli kolmisen tuhatta jäsentä ja toimintaa pyöritettiin Eerikinkatu 15:ssa sijaitsevasta toimistosta. ELMU järjesti klubeja mm. KY:llä ja Natsalla.
Elokuussa 1979 yhdistyksen tukikohdaksi vallattiin alkoholistien yömajana aikaisemmin toiminut vanha maalivarasto, joka nimettiin Lepakoksi. Samoihin aikoihin järjestettiin myös Kaivopuistossa konsertti, jota kutsuttiin Kansanjuhlaksi. ELMUn toiminta alkoi toden teolla näkyä ja kuulua kaupungilla.
Vuonna 1985 ELMUn ympärillä kokoontui ryhmä ihmisiä, joilla oli unelma omasta paikallisesta radioasemasta, jonka avulla koko ajan kehittyvä populäärimusiikkikenttä saisi äänensä kuuluviin paremmin. Vappuna 1985 aloitti Radio City. Lopputuloksena oli toimiva yhteisö, jossa rokki soi salissa ja eetterissä.
Ensimmäiset kymmenen vuotta löytyy kattavammin myös täältä: NUPIT KAAKKOON ELMU 10-VUOTTA
ELMU ja suomalainen musiikkielämä muuttuivat samalla ammattimaisempaan suuntaan. Ammattimaistumisen lisäksi alkoi myös kansainvälistyminen, joka johti lopulta siihen, että ELMU myi osuutensa Radio Citystä amerikkalaiselle SBS:lle vuonna 1996. Kaupan seurauksena radio muutti myös Lepakosta.
Elmun neljäs kausi alkoi Radio Cityltä vapautuneiden tilojen täyttämisellä. Pienyritysten, käsityöläisten ja ELMUn yhteiseloa varjosti yhä enemmän Helsingin keskustan laajentuminen länteen. Pitkän viivytystaistelun jälkeen ELMU ja Lepakko joutuivat nostamaan kädet ylös syksyn ja talven 1998 aikana. Lepakon tontin arvo oli jo yli 20 miljoonaa nykyistä euroa ja vastassa oli maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia. Saadakseen aikaan sopuratkaisun kaupunki ehdotti ELMUlle korvaavia tiloja Telakkakatu 8:ssa sijaitsevasta Masa Yardsin rakennusta.
ELMU muutti Nosturiksi ristittyyn rakennukseen loppuvuodesta 1999.
Yhdistyksen toimintaa on määrätietoisesti viety alati muuttuvan skenen edellyttämään kuntoon ja kaikkien Nosturissa toimivien yhteisöjen ja yhteistyökumppaneiden sitoutuminen ELMUn toimintaan on vankalla pohjalla. Uudenlaiset käyttäjäryhmät ovat löytäneet tiensä toimivaan ja viihtyisään Nosturiin. Lisäksi ELMU tarjoaa festari- ja konserttimatkoja kohta jo kolmenkymmenen vuoden kokemuksella.
Musiikkikulttuurin ja nuorison hyvinvoinnin edistäminen on ELMUn toiminnan kulmakiviä. Musiikkialan kehitys Suomessa on edennyt vaiheeseen, jossa Elmun kaltaiselle epäkaupalliselle yhteisölle luonteva osa on riippumaton kansainvälisten yhteyksien luonti, musiikkikulttuurin esilletuonti, alan tiedottaminen ja nuorison tarpeiden parempi tyydyttäminen.
ELMUn tehtävä on palvella koko nuorta väestönosaa tarjoamalla sille vaihtoehtoisia tapoja lähestyä kulttuuria ja sosiaalisuutta. Se järjestää nuorten tekijöidensä voimin tapahtumia, konsertteja, diskoja, teknoraveja, teatteria, taidenäyttelyitä ja kiinnittää huomiota juuri niihin osa-alueisiin, joita ei ole vielä kyetty läpikaupallistamaan. ELMU tarjoaa monimuotoista vaihtoehto-, ala-, vähemmistö-, main stream- ja underground-kulttuuria.









