Tulevia keikkoja

Tulevia matkoja

Roskilde Festival liput ja matkat myynnissä 1.12. lähtien

ALPPIPUISTON KANSANJUHLA 2009

Suuri kiitos kaikille paikalla olleille!

---
Esiintymässä mm. Op:l Bastards, Tuomari Nurmio, Damn Seagulls sekä Hidria Spacefolk

Elävän musiikin yhdistys ELMU ry järjestää viime vuoden tapaan piknik-henkisen ilmaistapahtuman Helsingin Alppipuistossa aurinkoisena sunnuntaina 12.7.2009. Ulkoilmatapahtuma toteutetaan yhteistyössä Fullsteam Agencyn kanssa, ja sen mahdollistaa Helsingin kulttuurikeskus.

Alppipuiston Kansanjuhla 2009 jatkaa ELMU ry:n vuonna 1979 aloittamaa ilmaistapahtumien perinnettä. Tänä vuonna tapahtuma keskittyy pääsääntöisesti nuoriin, nouseviin ja taiteellisesti mielenkiintoisiin musiikintekijöihin.

Poikkeuksena nuoruudesta, muttei taiteellisesta tinkimättömyydestä, Alppipuistossa nähdään ELMU ry:n perustajajäseniin kuuluvan Tuomari Nurmion sooloesiintyminen sekä yhteisesiintyminen meksikolaisen kokeellista new wave –punkkia soittavan Polka Madren kanssa.

Tapahtuman pääesiintyjiin kuuluvat myös erittäin harvoin keikkaileva elektronisen musiikin kulttinimi Op:l Bastards, Fullsteam Agencyn ylpeyden aihe Damn Seagulls, kovassa nosteessa oleva Plain Ride sekä Suomen äkäisimmät hipit Hidria Spacefolk.

Puiston kahden lavan kattauksessa esiintyvät myös Underwater Sleeping Society, Jaakko & Jay, Pintandwefall, Manna, Miss Saana and The Missionaries, Kikipau, Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi, Kaisa Vala sekä tuore Ääni ja Vimma –voittaja Wedding Crashers.

ALPPIPUISTON KANSANJUHLA 2009
12.7.2009
KLO 12.00-22.00
VAPAA PÄÄSY

OHJELMA:

Op:l Bastards
Tuomari Nurmio -soolo
Polka Madre (Meksiko) feat. Tuomari Nurmio
Damn Seagulls
Plain Ride
Hidria Spacefolk
Underwater Sleeping Society
Pintandwefall
Miss Saana & The Missionaries
Jaakko & Jay
Manna
Kikipau
Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi
Kaisa Vala
Wedding Crashers

SOITTOAJAT:

LAVA VASEN:
12.00 WEDDING CRASHERS
13.20 KIKI PAU
14.40 MANNA
16.00 MISS SAANA & THE MISSIONARIES
17.20 TUOMARI NURMIO
18.40 POLKA MADRE feat. TUOMARI NURMIO
20.00 DAMN SEAGULLS
21.20 UNDERWATER SLEEPING SOCIETY

LAVA OIKEA:
12.40 KAISA VALA
14.00 TUOMAS HENRIKIN JEESUKSEN KRISTUKSEN BÄNDI
15.20 JAAKKO & JAY
16.40 PINTANDWEFALL
18.00 OP:L BASTARDS
19.20 PLAIN RIDE
20.40 HIDRIA SPACEFOLK

Tapahtuman juontavat Wallu Valpio ja Semira Ben-Amor.

Alppipuistoon kuljet helpoimmin polkupyörällä tai julkisilla liikennevälineillä. Raitiovaunut 3T, 3B, 8 ja bussi 23 tuovat perille ja muun muassa junalla pääset kävelymatkan päähän.

Kansanjuhla tarjoaa oivan tilaisuuden tutustua ELMU ry:n toimintaan vapaaehtoistyön merkeissä, joten ilmoittauduhan talkoisiin!

Lisätiedot:
Tomi Mutanen
050 490 8638, tomi@elmu.fi

-Puiston esittely Helsingin kaupungin sivuilla
-Alppipuiston sijainti

Alppipuisto sijaitsee Pohjoisrata-Viipurinkatu-Tivolitie välisellä alueella aivan
Linnanmäen vieressä.


Näytä suurempi kartta