ELMUN KANSANJUHLA ALPPIPUISTOSSA 2010

Kiitos kaikille huikeasta ja kaikin puolin onnistuneesta Alppipuiston Kansanjuhlasta viime viikonlopulta! Kiitos yleisölle, bändeille ja tietysti myös kaikille vapaaehtoisille apureille, ilman teitä emme olisi pärjänneet!!

Ensi vuoteen!

t. Elmu

__________________________________________________

Elävän musiikin yhdistys ELMU tuo kolmatta kertaa Alppipuistoon piknik-henkisen ilmaistapahtuman 9.-10.7.2010. Tapahtuman mahdollistaa Helsingin kulttuurikeskus.

Vuonna 1979 aloitettujen ELMU:n ilmaistapahtumien perinnettä jatkava Kansanjuhla keskittyy tänä vuonna erityisesti mielenkiintoisiin ja ajankohtaisiin uuden rock- ja rytmimusiikin tekijöihin.

Perjantain 9.7. pääesiintyjinä on tunnelmallisesta musiikistaan tunnettu Liekki sekä dramaattisella tulkinnallaan ulkomaillakin mainetta haalinut Astrid Swan yhtyeensä Drunken Loversin kanssa. Alppipuiston lavalla nähdään iltapäivän aikana myös Kaikukasti, Plutonium 74 sekä Trio Tetris.

Lauantaina 10.7. tapahtuma esittelee vauhdilla kehittyvää nuorta indieskeneä I Was A Teenage Satan Worshipperin, Leaders Of The Republicin ja Kiki Paun voimalla. Esiintymässä ovat myös Fullsteam Agency:n ylpeydet I Walk The Line, Cosmobile ja The Capital Beat. Päivän kattauksen täydentää kovana live-aktina mainetta ansainnut Wedding Crashers.

Tapahtumassa esiintymään pääsee myös ELMU ry:n ja Sisun kanssa yhteistyössä toteutettu Sisulla Stagelle -kilpailun voittaja. Nettiäänestyksellä toimivaan kisaan voi osallistua rennolla ja raikkaalla otteella itseään luova tuntemattomampi artisti tai yhtye.
Tsekkaa lisää: http://www.suomalaistasisua.fi/sisullastagelle/sisu

Kansanjuhlan yhteydessä järjestetään lauantaina aamupäivästä myös lastenohjelmaa, lapsia ja lapsenmielisiä viihdyttämässä Paukkumaissi.

Tapahtuma Fasebuukissa:
http://www.facebook.com/event.php?eid=105910776118037&ref=ts

Puistossa yleisöä ruokkii Elämys Expressin pizzabussi sekä Vegemesta.

ELMU toivottaa kaikki tervetulleeksi Kansanjuhlaansa ja lupaa että aurinko paistaa pyörällä saapuville!

ELMU:n Kansanjuhla Alppipuistossa 2010

pe 9.7.2010 klo 17-22
la 10.7.2010 klo 12-22

OHJELMA

Pe 9.7. klo 17-22

17 - KAIKUKASTI
18 - ASTRID SWAN & DRUNKEN LOVERS
19 - LIEKKI
20 - PLUTONIUM 74
21 - TRIO TETRIS

La 10.7. klo 12-22

12 - PAUKKUMAISSI
14 - MANHATTAN FALL
15 - LEADERS OF THE REPUBLIC
16 - WEDDING CRASHERS
17 - KIKI PAU
18 - I WAS A TEENAGE SATAN WORSHIPPER
19 - COSMOBILE
20 - I WALK THE LINE
21 - THE CAPITAL BEAT

Alppipuisto sijaitsee Pohjoisrata-Viipurinkatu-Tivolitie välisellä alueella aivan Linnanmäen vieressä. Paikalle pääsee helpointen pyörällä ja julkisilla kulkuvälineillä. Raitiovaunut 3B, 3T, 8 ja bussi 23 tuovat lähelle puistoa. Myös Pasilan juna-asemalta on kävelymatka Alppipuistoon.

-Puiston esittely Helsingin kaupungin sivuilla
-Alppipuiston sijainti


Näytä suurempi kartta

Lisätietoja antaa:
Esa Kandelberg
0400 481 431
esa@elmu.fi
www.elmu.fi
www.kansanjuhla.fi

Kansanjuhla 2009 www.elmu.fi/node/693