Archive

Päivämäärä

Syyskuu 4th, 2012

BLACK BREATHIN MAAILMANKIERTUE SAAPUU NOSTURIIN

Vuonna 2005 perustettu, thrash- ja death metalia sekä hardcore punkia yhdistelevä Black Breath nousee Nosturin lavalle sunnuntaina 7. lokakuuta. Liput keväällä toisen studioalbuminsa julkaisseen yhdysvaltalaisbändin sekä illan kotimaisten lämmittelijöiden Fleshpressin ja Baltimorin yhteiskonserttiin ovat nyt myynnissä Tiketissä.

Elokuu 29th

VUOEN 2012 RAP SM FREESTYLE BATTLE KILPAILUT MARRASKUUSSA

Nosturissa järjestettävässä finaalitapahtumassa tuomareina ovat Pyhimys, DJ 3Rrd ja DJ Slow. Juontajana toimii Jussi Ridanpää, DJ:nä Mel-3 sekä kilpailumusiikin tuottaa DJ BassTone. Erikoisvieraana nähdään The Coup (USA) yhdessä live-bändin kanssa.

PROGRESSIIVISEN METALLIN PIONEERIYHTYE VOIVOD NOSTURIIN

Psykedeelistä ja progressiivista thrash metalia soittava Voivod saapuu loppusyksystä klubikeikalle Helsinkiin. Uransa 13. studioalbumin julkaisuun valmistautuva kanadalaisyhtye nousee Nosturin lavalle halloween-iltana keskiviikkona 31. lokakuuta. Konsertin liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.

Elokuu 27th

MESHUGGAH SOITTAA NELJÄN KEIKAN SUOMEN KIERTUEEN

Teknistä äärimetallia soittava Meshuggah kiertää lokakuun alussa Suomea. Pohjoismaiden arvostetuimpiin raskaan musiikin yhtyeisiin lukeutuva ruotsalaisbändi esiintyy 2. lokakuuta alkaen Helsingissä Nosturissa, Seinäjoen Rytmikorjaamolla, Oulun Teatriassa ja Tampereen Pakkahuoneella. Kiertueen liput tulevat myyntiin torstaina 30. elokuuta.

Elokuu 21st

CONVERGEN EUROOPAN KIERTUE SAAPUU SUOMEEN

Yhdysvaltalaisen hardcore-yhtyeen Convergen johtama ”All We Love We Leave Behind” -kiertue saapuu kuluvan vuoden lopussa Helsinkiin. Tapahtuman pääesiintyjä sekä illan avaavat Touché Amoré, A Storm of Light ja The Secret nousevat Nosturin lavalle sunnuntaina 9. joulukuuta. Liput päättyvän vuoden kuumimmalle raskaan vaihtoehtomusiikin keikalle tulevat myyntiin Tikettiin tämän viikon perjantaina 24. elokuuta.

Elokuu 16th

THE BLACK DAHLIA MURDER ON LISÄTTY CANNIBAL CORPSE ja DEVILDRIVER –KIERTUEPAKETTIIN

Ma 11.2.
CANNIBAL CORPSE (USA)
DEVILDRIVER (USA)
THE BLACK DAHLIA MURDER (USA)
WINDS OF PLAGUE (USA)

THE BLACK DAHLIA MURDER on lisätty CANNIBAL CORPSE ja DEVILDRIVER –kiertuepakettiin, joka nähdään Suomessa helmikuussa.

Detroitilaisen THE BLACK DAHLIA MURDERIN viimeisin albumi on viime vuonna Metal Blade Recordsin toimesta julkaistu, suurta suosiota nauttinut “Ritual”.

Kiertueen neljäntenä bändinä nähdään niinikään yhdysvaltalainen WINDS OF PLAGUE.

27/30€
19:00
S/K18

NOSTURIN NUORISOBILEET

Pe 14.9.
NOSTURIN BILEET
Ennakkoliput Tiketistä 15.8. alkaen

Nosturin kauan odotetut nuorten bileet saavat viimeinkin jatkoa! Noin vuoden tauolla olleet kemut starttaavat jälleen syyskuussa. Luvassa kesän ja alkavan syksyn kuumimpia hittejä, uusia levyjen pyörittäjiä ja muita jännittäviä yllätyksiä, joista lisää myöhemmin. Seuraa tapahtuman facebook -sivua ja pysy tiedon lähteellä. Näitä bileitä ei todellakaan kannata missata! Tuu messiin, niin tiedät mistä seuraavalla viikolla puhutaan.

NO CONTROL VOL 1- PUNKFESTIVAALI NOSTURILLA 29.9.2012

La 29.9.
No Control Vol 1 - Punkfestivaali:
TWOPOINTEIGHT (SWE)
THE VALKYRIANS
WASTED
HEARTBREAK STEREO
SÄRKYNEET
NOTHING MORE TO EAT

Ennakkomyynti Tiketissä alkaen to 16.8.

NO CONTROL VOL 1- PUNKFESTIVAALI NOSTURILLA 29.9.2012

Helsingin Nosturilla ensimmäistä kertaa järjestettävä No Control vol 1- sisäfestivaali saa vieraakseen ruotsalaisen punkbändi Twopoineightin lauantaina 29.9. Illan kattausta vahvistaa kotimaiset Nothing More To Eat, Särkyneet, Wasted, Heartbreak Stereo sekä The Valkyrians. Liput tulevat myyntiin Tiketissä torstaina 16.8.

GOOTTIMETALLIYHTYE LACUNA COILIN "DARK LEGACY" -KIERTUE SUOMEEN TI 9.10.

LACUNA COIL
Ti 9.10.
Dark Legacy tour:
LACUNA COIL
Ennakkomyynti Tiketissä alkaen to 16.8.

Ennakko:
Tiketti
GOOTTIMETALLIYHTYE LACUNA COILIN "DARK LEGACY" -KIERTUE SUOMEEN

Elokuu 3rd

The flower Kings keikka on ikärajaton

Ennakkotiedoista poiketen, The Flower Kings keikka on Nosturin normaalien käytäntöjen mukaan sallittu myös alaikäsille.

Lämppäribändi esiityy Alakerrassa jonne on 18 vuoden ikäraja. Alaikäisillä on siis rajattu näkyvyys lämppärin osalta. The Flower Kings keikka salissa ja perusmeno.