Archive
Marraskuu 14th, 2012
CARPATHIAN FOREST Nosturille!!
Kirjoittanut admin 14. Marraskuu 2012 - 13:19NORJALAINEN KULTTIBÄNDI CARPATHIAN FOREST SUOMEEN
Yksi Norjan black metal genren legendaarisimmista bändeistä nähdään klubikeikalla Helsingin Nosturilla lauantaina 27. huhtikuuta 2013.
Vuonna 1990 perutettu Carpathian Forrest tunnetaan livekeikoistaan, joita yleisö joutuu seuraamaan pelonsekaisin tuntein. Lavalla masokistinen, verinen ja agressiivinen orkesteri ei välttämättä itsekään tiedä mitä keikalla tulee tapahtumaan.
Marraskuu 7th
HEAVY METAL -KUNINGATAR DORO SAAPUU NOSTURIIN
Kirjoittanut admin 7. Marraskuu 2012 - 17:37Maailman tunnetuimpiin naispuolisiin heavylaulajiin lukeutuva Doro esiintyy Nosturissa tiistaina 23. huhtikuuta. Pitkän soolouransa ohella Warlockin vokalistina tunnetun saksalaisartistin konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin perjantaina 9. marraskuuta.
Doro Pesch nousi maineeseen 1980-luvulla vaikuttaneen heavy-yhtyeen Warlockin voimakasäänisenä laulajana. Julkaistuaan neljä menestysalbumia ja soitettuaan yhteiskiertueita esimerkiksi W.A.S.P.:n ja Judas Priestin kanssa, Warlock hajosi vuonna 1988 ja Doro suuntasi soolouralle.
Marraskuu 5th
CULT OF LUNA NOSTURILLA MAALISKUUSSA 2013!
Kirjoittanut admin 5. Marraskuu 2012 - 14:45La 2.3. ovet 21:00, 20€ (-S-/K18)
CULT OF LUNA (SWE)
Ennakkolipunmyynti alkaa Tiketissä 9.11.
CULT OF LUNA PALAA KOLMEN VUODEN TAUON JÄLKEEN SUOMEEN
Post-metal -yhtye Cult of Luna saapuu Nosturiin lauantaina 2. maaliskuuta. Viime kesänä pitkän keikkatauon päättäneen ja ensi vuoden alussa uuden albumin julkaisevan ruotsalaisyhtyeen konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin perjantaina 9. marraskuuta.
Lokakuu 25th
RAP SM 2012 kilpailijat ovat selvillä !!
Kirjoittanut admin 25. Lokakuu 2012 - 12:00RAP SM 2012 kilpailijat ovat selvillä
Vuoden 2012 RAP SM Freestyle Battle -kilpailut järjestetään lauantaina 3.11.2012 Helsingin Nosturissa ja kilpailijat ovat nyt selvillä!
Lokakuu 24th
GOJIRAN AIKATAULUISSA MUUTOKSIA
Kirjoittanut admin 24. Lokakuu 2012 - 15:37Illan aikatauluissa muutoksia:
Ovet aukeavat klo 19:00 ja ensimmäiset 150 ihmistä pääsee sisään Alakertaan.
KHROMA klo 20:00 (Alakerran lava)
NOSTURIN SALI AUKI klo 21:00
GOJIRA klo 22:00
Lokakuu 10th
FUNERAL FOR A FRIEND maaliskuussa!
Kirjoittanut admin 10. Lokakuu 2012 - 12:18FUNERAL FOR A FRIEND PALAA SUOMEEN
Melankolisen rockmetallin kirkkaimpiin tähtiin lukeutuva walesilainen Funeral For A Friend saapuu alkuvuodesta uuden levynsä tiimoilta Suomeen. Yhtye nousee lavalle Helsingin Nosturissa perjantaina 22. maaliskuuta. Lipunmyynti alkaa perjantaina 12. lokakuuta Tiketissä.
Lokakuu 8th
MetalOrgyt tulee taas!
Kirjoittanut admin 8. Lokakuu 2012 - 12:39La 15.12. ovet 20:00, 20€ (-S-/K18)
MetalOrgy 2012:
TURMION KÄTILÖT
ENGEL (SWE)
DEATHCHAIN
FEAR OF DOMINATION
- Ennakkomyynti alkaen ke 10.10.
Syntisen hyvät joulukinkerit ovat täällä taas. Jo viidettä kertaa järjestettävät MetalOrgyt tarjoavat oikeaa metallista joulutunnelmaa. Kovaa lahjapakettia on jakamassa jälleen alan kovimpia artisteja ja bileet ovat tosiasia.
Pukki tuli jo, joten tule sinäkin!
www.facebook.com/pages/MetalOrgy/144409885598033?ref=ts&fref=ts
ROCK´N´ROLL HIGH SCHOOL Nosturin Alakerrassa - luentoja rokkareilta rokkareille joka tiistai!
Kirjoittanut admin 8. Lokakuu 2012 - 12:37Tulevan lokakuun jokaisena tiistaina Nosturin Alakerrassa (Telakkakatu 8, 00150 HKI) järjestetään luentosarja aloitteleville ja pidemmällekin ehtineille muusikoille ja bändeille. Luennot järjestetään yhteistyössä Metropolia AMK:n ja Elmu ry:n kanssa, ja luennoitsijoina toimii rautaisia suomalaisia musiikin ammattilaisia.
Luentojen aiheet keskittyvät soittotekniikan sijaan muihin musiikin ja keikkailun käytännön seikkoihin.
Aihealueet ja päivämäärät:
2.10. Kitara- ja bassotekniikka: Huolto ja säätäminen
9.10. Rumputekniikka: Huolto ja säätäminen
16.10. Keikkamyynti
Lokakuu 5th
MARDUK & MELECHESH keikka siirtyy keväälle
Kirjoittanut admin 5. Lokakuu 2012 - 10:48Marraskuun 13. päivälle kaavailtu keikka siirtyy valitettavasti keväälle. Päivää ei olla saatu vielä lukkoon, joten ennakkoliput voi palauttaa Tikettiin.
Uudesta päivästä tiedotetaan mahdollisimman pian. Tästä bändin viesti peruuntumisen syystä:
http://www.marduk.nu/news.html
Syyskuu 25th
MESHUGGAHIN KEIKKA SIIRTYY
Kirjoittanut admin 25. Syyskuu 2012 - 15:00MESHUGGAHIN ENSI VIIKON KEIKAT SIIRTYVÄT
Ruotsalaisen metal-yhtyeen Meshuggahin ensi viikon neljä Suomen-keikkaa peruuntuvat artistista, keikkapaikoista tai kiertueen järjestäjästä Fullsteamista riippumattomista syistä. Korvaavia keikkapäiviä selvitellään parhaimmillaan ja niistä tiedotetaan mahdollisimman pikaisesti.
Jo ostetut liput tulevat käymään sellaisinaan korvaaville keikoille, mutta halutessaan liput voi myös palauttaa ostopaikkaan.
Peruuntuneet keikat:
Ti 2.10.2012 Helsinki, Nosturi
Ke 3.10.2012 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
To 4.10.2012 Oulu, Teatria
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- …
- seuraava ›
- viimeinen »











