Archive

Päivämäärä

Joulukuu 17th, 2012

EHDOTA FATAL SMILELLE LÄMPPÄRIÄ!

EHDOTA FATAL SMILELLE LÄMPPÄRIÄ
Ruotsalainen vanhan koulun hard rock -karavaani Fatal Smile saapuu Nosturille tammikuussa 2013. Tsekkaa bändin video ja ehdota bändille menoon sopivaa lämppäriä. Ilmianna oma bändisi tai tee källi kaverille. Lähetä ehdotuksesi torstaihin 20.12. mennessä osoitteeseen eeka@elmu.fi. Kirjoita pieni esittely bändistä ja laita mukaan linkki bändin nettisivuille. Ei liitteitä mukaan, kiitos! Voittaja julkaistaan jouluaattona :) Tip tap tipa tap, tipe tipe tip tap!

YHDYSVALTALAISBÄNDI HALESTORM KEVÄÄKSI

YHDYSVALTALAISBÄNDI HALESTORM SUOMEEN KEVÄÄLLÄ

Pennsylvaniasta ponkaiseva vaihtoehtorockbändi Halestorm saapuu keväällä Suomeen ensimmäiselle klubikeikalleen. Tämän vuoden keväällä toisen pitkäsoittonsa ”The Strange Case Of...” julkaissut, Grammy-ehdokkuudenkin saanut Halestorm nähdään Helsingin Nosturilla tiistaina 26. maaliskuuta. Lipunmyynti keikalle käynnistyy keskiviikkona 19. joulukuuta Tiketissä.

Joulukuu 10th

FATAL SMILE (SWE) tammikuun loppuun!

Ruotsalainen vanhan koulun hard rock -karavaani Fatal Smile saapuu aiheuttamaan sekasortoa Helsinkiin tammikuussa 2013. Pyörremyrskynlailla Nosturille rymisevä bändi nostattaa saapuessaan kaupunkiin sakean rock´n roll -pöllyn, joka tunkeutuu syvälle korviin ja kiinnittyy tiukasti keuhkorakkuloihin. Fatal Smile on enemmän kuin bändi. Se lihasverellä töitä paiskiva symbioosi, jolla on yhteinen rakkauden kohde. Fatal Smile elää, hengittää ja juo rokkia koko olemuksellaan, tämän todistaa bändin absoluuttisen tyrmäävä lavaenergia.

METALORGY 2012 PERUUNTUU

METALORGY 2012 PERUUNTUU

Ikäväksemme joudumme peruuttamaan tämän vuoden MetalOrgy- tapahtuman
Tapahtuman toinen järjestäjä sekä Turmion Kätilöiden laulaja Petja Turunen alias MC Raaka Pee on saanut vakavan aivoverenkiertohäiriön joka vaatii akuuttia sairaalahoitoa. Tämän johdosta tapahtuman järjestäjät ja Turmion Kätilöt eivät koe sopivaksi esiintyä ensi viikon lauantaina. Asiasta oltiin yhtä mieltä niin esiintyjien, ELMU:n kuin järjestäjätahonkin kannalta.
Olemme erittäin pahoillamme ja toivomme ymmärrystä kaikkien osalta. Tällä hetkellä tärkeintä on vain saada Petja kuntoon.

Joulukuu 4th

ROBBIE WILLIAMS KONSERTTIMATKA TALLINNAAN 20-21.8.2013

MATKA LAIVALIPUILLA , 20.8 ROBBIE WILLIAMS LAULULAVA KONSERTTILIPULLA JA YHDEN YÖN HOTELLIMAJOITUKSELLA TALLINNASSA (2-HENGEN HUONEET).

LISÄTIEDOT MATKASTA: http://www.elmu.fi/node/2978

ENGEL jää pois MetalOrgy -kattauksesta

Engel joutuu perumaan Helsingin keikan, korvaava artisti ilmoitetaan asap!

Steve Drennan, bändin basisti, on viimeinkin saanut ajan kauan odotettuun polvi-leikkaukseen. Tämä tarkoittaa tietty että bändin valitettavasti pitää perua keikan Helsingin Nosturilla 15/12. Steve tarvitsee kerta kaikkiaan aikaa kuntoutukseen.
Tämä tarkoittaa myös että seuraava keikka Suomessa saa odottaa ensi vuoteen.

Toivotamme Stevelle hyvää onnea!” - MetalOrgyn tyypit

Marraskuu 20th

SEREMONIA mukaan Electric Wizard -pakettiin!

Tulevan lauantain Electric Wizard -pakettiin asiallinen lisäys - illan avaa juuri debyyttialbuminsa Svart Recodsin kautta julkaissut superkova SEREMONIA!! Itse pääbändi kutsui Seremonian samaan iltaan mukaan toiseksi lämppärikseen.

Kannattaa ottaa tyypit: www.facebook.com/Seremonia666?fref=ts
(sivuilla biisejä kuunneltavissa)

Soittoajat: Seremonia 21:30, Tombstoned 22:30, Electric Wizard 23:30

Hellcome, lippuja saatavissa vielä jonnin verran - kannattaa hoitaa ennakkoon Tiketistä ettei käy käpy

TURISAS TÄHDITTÄÄ NOSTURIN UUTTA VUOTTA!

Joko kuulet kaukaisen sotatorven törähtelyn? Pian koittaa aika, jolloin tulee kaivaa esiin kaapissa pölyttyneet taistelukilvet ja teroittaa aikanaan lasketut sotakirveet. Perinteitä vaalien Helsingin Hietalahdessa haudataan vanha aika ja otetaan uusi vuosi vastaan miekat tanassa ja kolpakot kolisten. Kuten menneiltä vuosilta tiedetään, otetaan Nosturilla uuden vuoden juhlinta tosissaan. Tälläkään erää ei tyydytä mihinkään pikkumenoihin vaan luvassa on huikeat metallin ja tulikiven katkuiset peijaiset.

Marraskuu 16th

BLACK VEIL BRIDES VIHDOIN HELSINKIIN HUHTIKUUSSA

BLACK VEIL BRIDES VIHDOIN HELSINKIIN HUHTIKUUSSA

Yhdysvalloissa ja Euroopassa kovassa nosteessa oleva kalifornialainen hardrock-bändi Black Veil Brides saapuu vihdoin ensimmäiselle Suomen-keikalleen keväällä. Tammikuussa kolmannen pitkäsoittonsa ”Wretched And Divine: The Story Of The Wild Ones” julkaiseva yhtye esiintyy Helsingin Nosturissa maanantaina 22. huhtikuuta osana tammikuussa Yhdysvalloista starttaavaa “The Church of the Wild Ones” -kiertuettaan. Liput tulevat myyntiin maanantaina 19. marraskuuta Tiketissä.

Marraskuu 14th

CARPATHIAN FOREST Nosturille!!

NORJALAINEN KULTTIBÄNDI CARPATHIAN FOREST SUOMEEN

Yksi Norjan black metal genren legendaarisimmista bändeistä nähdään klubikeikalla Helsingin Nosturilla lauantaina 27. huhtikuuta 2013.

Vuonna 1990 perutettu Carpathian Forrest tunnetaan livekeikoistaan, joita yleisö joutuu seuraamaan pelonsekaisin tuntein. Lavalla masokistinen, verinen ja agressiivinen orkesteri ei välttämättä itsekään tiedä mitä keikalla tulee tapahtumaan.